Ultracom Oy ja Tracker Oy yhdistyvät – tulevasta yhtiöstä merkittävä eurooppalainen koirapaikannuslaitteiden valmistaja

Yhdistyminen luo uuden vahvan kokonaisuuden, josta hyötyvät asiakkaat, toimittajat sekä henkilöstö. Yhdistymisen jälkeen Tracker Oy toimii Suomessa taloudellisesti itsenäisenä yksikkönä, sen liikevaihto tulee olemaan vuonna 2022 n. 13 meur ja henkilöstömäärä noin 40 henkilöä. Yhtiöiden tuotteet ja palvelut säilyvät ennallaan, eikä yhdistyminen aiheuta muutoksia loppuasiakkaille.


Ultracom Oy ja Tracker Oy yhdistyvät yhdeksi yhtiöksi 1.1.2022 alkaen, uuden yhdistyneen yhtiön nimeksi tulee Tracker Oy. Molemmat yhtiöt kuuluvat ruotsalaiseen Open Air Group -konserniin, yhtiöiden toimialana on koirapaikannukseen liittyvien ratkaisujen tarjoaminen, laitteiden ja sovelluksen kehittäminen, valmistus, markkinointi ja myynti. Yhdistämällä voimansa ja osaamisensa kaksi perinteistä tunnettua valmistajaa, Ultracom Oy ja Tracker Oy, voivat nyt tarjota entistäkin parempia tuotteita, palveluja, yhdistettyä teknologiaa ja asiakastukea myös kansainvälisillä markkinoilla. Järjestely vauhdittaa molempien yhtiöiden strategian mukaista kasvua ja kansainvälistymistä ja sillä tulee olemaan merkittävä asema eurooppalaisilla markkinoilla.

Lisätietoja:

Markus Salmenpohja                              Pekka Pikkujämsä

Toimitusjohtaja            Sales Director

markus.salmenpohja@tracker.fi             pekka.pikkujamsa@ultracom.fi

Tel. +358 40 766 2110                       Tel. +358 40 524 8569